06.01.2012
Pohjois-Pohjanmaa palkinto Pekka Mäntyselle
Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallitus on myöntänyt Pohjois-Pohjanmaa-palkinnon lentoaseman päällikkö Pekka Mäntyselle ansiokkaasta työstä Pohjois-Pohjanmaan ja sen elinkeinoelämän hyväksi lentoasemaa kehitettäessä. Pekka Mäntynen on henkilökohtaisella panoksellaan vaikuttanut ratkaisevasti Oulun lentoaseman laajennusinvestoinnin toteutumiseen ja lentoliikenteen kasvun mahdollistamiseen. Pohjois-Pohjanmaa palkinto on kuvanveistäjä Sanna Koiviston muotoilema pienoisveistos, joka symboloi Pohjois-Pohjanmaan maakuntaa.
Pekka Mäntynen on ansiokkaasti osallistunut Oulun lentoaseman laajennushankkeen valmisteluun yhteistyössä eri toimijoiden, Oulun kaupungin, Pohjois-Pohjanmaan liiton, Oulun kauppakamarin ja Finavian kanssa. Pekka Mäntysen rooli on ollut keskeinen hankkeen esisuunnittelu- ja valmisteluvaiheissa. Hän sai omalla asiantuntevalla ja rakentavalla panoksellaan hankkeen pysymään käynnissä huolimatta monista erilaisista näkemyksistä paikallisten toimijoiden ja Finavian Helsingin pään kanssa.
Pekka Mäntynen on jopa pannut oman uransa lentoaseman päällikkönä peliin toimiessaan määrätietoisesti paikallisen elinkeinoelämän ja alueen puolestapuhujana lentoaseman ja lentoliikenteen kehittämiseksi. Toiminta on ollut tuloksellista sekä kansainvälisen lento-aseman palvelurakenteen aikaansaamiseksi että Oulun lentoliikenteen kansainvälisen kauttakulkuliikenteen aseman vahvistamiseksi. Lentoaseman valmistuminen sattui juuri sopivaan aikaan lentoliikenteen lähdettyä Oulussa nopeaan kasvuun vuonna 2011.
Ponnistelut Oulun lentoaseman saamiseksi kansainvälisen liikenteen kauttakulkuasemaksi, ns. Hub-terminaali, jatkuvat ja tähänkin toimintaan Pekka Mäntynen on panostanut voimakkaasti käyttäen jopa omia vapaa-aikojaan. Pekka Mäntynen on ymmärtänyt, että lentoaseman päällikön tehtävä on muutakin kuin lentoaseman päivittäisten rutiinien hoitamista. Hän on kantanut huolta myös siitä, miten saadaan lisää matkustajia ja miten luodaan edellytyksiä alueen elinkeinoelämän kehittämiselle.
Palkinto julkistettiin 6.1.2012 Pohjois-Pohjanmaan liiton järjestämällä Loppiaisvastaanotolla Kalajoella. Palkinnon luovuttivat maakuntahallituksen varapuheenjohtaja Tytti Tuppurainen ja maakuntavaltuuston II varapuheenjohtaja Antti Ollikainen.
Pohjois-Pohjanmaa-palkinto
Pohjois-Pohjanmaa-palkinto myönnetään Pohjois-Pohjanmaan hyväksi tehdystä elämäntyöstä tai sellaisesta työstä, joka on tehnyt Pohjois-Pohjanmaata tunnetuksi ja vahvistanut sen identiteettiä. Pohjois-Pohjanmaa-palkinnon perusti maakuntahallitus vuonna 2004 ja palkinto myönnettiin nyt yhdeksännen kerran. Pohjois-Pohjanmaa-palkinto on kuvanveistäjä Sanna Koiviston muotoilema pienoisveistos, joka symboloi Pohjois-Pohjanmaan maakuntaa. Aiemmin Pohjois-Pohjanmaa-palkinnon ovat saaneet professori Seppo Säynäjäkangas 2005, opetusneuvos Marketta Viitala 2006, Oulu Kärpät Oy 2007, maakuntaneuvos Pentti Lampinen 2007, Oulun yliopisto 2008, luontovalokuvaaja, fil.tri h.c. Hannu Hautala 2009, maaherra Eino Siuruainen 2010 ja DI, tekniikan tohtori h.c. Juha Hulkko 2011.
Lisätietoja:
Pohjois-Pohjanmaan liitto, maakuntajohtaja Pauli Harju p. 0400 389 152
lentoaseman päällikkö Pekka Mäntynen p. 040 7606 876