Etusivu » Ajankohtaista
07.01.2009
Hanhikiven ydinvoimamaakuntakaavan luonnos nähtävillä

Pyhäjoen ja Raahen alueella sijaitsevalle Hanhikiven niemelle suunniteltua ydinvoimalaitosta varten laadittu maakuntakaavaluonnos on pantu julkisesti nähtäville. Keväällä 2008 aloitettu maakuntakaavan laatiminen on edennyt samanaikaisesti Fennovoima Oy:n ydinvoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn ja Hanhikiven alueen kuntien yleis- ja asemakaavojen laadinnan kanssa. Muita sijoituspaikkavaihtoehtoja hankkeessa ovat Simon Karsikkoniemi ja Ruotsinpyhtäällä kaksi aluetta.

Maakuntakaavassa selvitetään edellytykset 1500 - 2500 megawatin suuruisen yhdestä tai kahdesta yksiköstä koostuvan ydinvoimalaitoksen sijoittamiseksi Hanhikiven niemelle ja vaikutukset ympäristön maankäyttöön. Ydinvoimalahanke vaatii kaavoituksen, ympäristövaikutusten arvioinnin ja useiden lupien lisäksi ydinenergialain mukaisen periaatepäätöksen, jota koskevan hakemuksen Fennovoima on ilmoittanut jättävänsä valtioneuvostolle tammikuussa 2009. Periaatepäätöksessä, joka on odotettavissa vuonna 2010, arvioidaan hanke valtakunnallisen energiapolitiikan ja yhteiskunnan kokonaisedun kannalta.

Maakuntakaavaluonnos perustuu Hanhikiven ydinvoimala-alueen ja sen lähiympäristön osalta yleiskaavaluonnoksen aluevarauksiin, ydinvoimahankkeen teknisiin suunnitelmiin ja selvityksiin ja ympäristövaikutusten osalta pääosin hankkeen YVA-selvitykseen. Ydinvoimamaakuntakaavan alueen rajaus käsittää suunnitellun ydinvoimalan ja sen ympärille määrätyn 5 km säteellä olevan suojavyöhykkeen, uuden voimajohtolinjan nykyiseltä kantaverkon 220 kV linjalta laitosalueelle sekä varayhteyden 400 kV kantaverkon sähköasemaan Nivalassa. Lisäksi kaava-alueeseen sisältyy laivaväylän varaus voimalaitosalueelle sijoittuvaan satamaan.

Voimassa olevassa maakuntakaavassa olevien maankohoamisrannikon luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeän alueen ja luonnon monikäyttöalueen rajaukset Hanhikiven niemellä supistuvat ydinvoimalaitosalueen varauksen vuoksi. Yksi uusi luonnonsuojelualue lisätään maakuntakaavaan. Muilta osin ydinvoimamaakuntakaavan alueelle kohdistuvat vuonna 2005 vahvistetun Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan merkinnät ja määräykset säilyvät ennallaan.

Maakuntakaavan valmisteluaineisto on nähtävillä 5.1. - 6.2.2009 Pohjois-Pohjanmaan liiton virastossa sekä kaikissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa. Lisäksi se on nähtävissä Pohjois-Pohjanmaan liiton internet-sivulla osoitteessa: www.pohjois-pohjanmaa.fi/ydinvoima  Sivulla on myös kaavan valmisteluun liittyviä selvityksiä sekä päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Alueen asukkailla, yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään ja muilla osallisilla on mahdollisuus esittää mielipiteensä kaavaluonnoksesta nähtävilläoloaikana Pohjois-Pohjanmaan liittoon.

Maakuntakaavaehdotuksen laatiminen alkaa, kun palaute luonnosvaiheesta ja yhteysviranomaisen lausunto ympäristövaikutusten arvioinnista sekä tieto tarvittavista lisäselvityksistä on saatu. Ehdotus on tarkoitus saada nähtäville kesällä 2009 ja esittää maakuntavaltuuston hyväksyttäväksi joulukuussa 2009. Hyväksymiskäsittelyn yhteydessä Pohjois-Pohjanmaan liitto ottaa kantaa ydinvoimalan sijoittamisesta Pohjois-Pohjanmaalle.

Yhteystiedot:
Kaavoituspäällikkö Olli Eskelinen, puh. 08-3214 021, 050 3641349
Suunnittelujohtaja Tuomo Palokangas, puh. 3214 03, 050 5210908
Ympäristöpäällikkö Ismo Karhu, puh. 3214 067, 050 5921915
Sähköposti etunimi.sukunimi@pohjois-pohjanmaa.fi