Pohjois-Pohjanmaan Maakuntapäivillä palkittiin tänään Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2010, joka on Kylmälänkylä Muhokselta. Vuoden Kylä sai tilaisuudessa 2 500 euron tunnustuksen ja kiertopalkinnon vuodeksi haltuunsa. Palkinnon luovuttivat kylälle maakuntajohtaja Pauli Harju, Pohjois-Pohjanmaan liitosta, toiminnanjohtaja Vesa Nuolioja, ProAgria Oulu ja puheenjohtaja Matti Viitala Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:stä.
Vuoden kylän valinnalla haluttiin nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan tunnettavuutta. Valinnassa painotettiin kylien toiminnan suunnitelmallisuutta, pitkäjänteisyyttä ja uutta luovaa toimintaa. Tänä vuonna otettiin erityisesti huomioon nuoret kylätoiminnassa, avoin tiedottaminen, yhteistyön sujuminen ja kylän kehittäminen laaja-alaisesti.
Hakemuksia saapui 18, joista kuusi valittiin jatkotarkasteluun, johon kuului vierailu kylissä. Voiton vei Kylmälänkylä Muhokselta. Kylmälänkyläläiset itse painottavat monipuolista toimintaa, yhteishenkeä toteuttaa asioita ja vahvaa yrittäjyyttä. Kylä on satsannut nuoriin huolehtimalla mm. oman järven kunnostamisesta ja uimarannasta sinne ja liikuntapaikkojen järjestämisestä nuorille. Kylätoimikunnassa on mukana myös nuoria. Lisäksi nuoret osallistuvat talkoisiin ja ovat mukana kylän monipuolisessa toiminnassa.
Merkittävimpiä Kylmälänkylän saavutuksia on Kalettomanjärven kunnostus, koulun pihan muuttaminen lapsille leikkipihaksi ja lähiliikunta-alueen kehittäminen. Kylällä toimii kyläkauppa ja kahvila, jossa on samalla kyläläisille nettinurkkaus.
Kylmälänkylä on Suomen pisin kylä, mikä on tehnyt kylätoiminnasta haasteellista, mutta kylmälänkyläläiset ovat onnistuneet pitämään koko pitkän kylän mukana toiminnassa.
Viisi muuta jatkotarkasteluun päässyttä kylää olivat Hannus Kiimingistä, Karvoskylä Nivalasta, Naamankylä Utajärveltä, Piehinki Raahesta ja Piipsjärvi Oulaisista.
Vuoden Kylä on Pohjois-Pohjanmaalla valittu vuodesta 1997 lähtien vuosittain. Vuoden Kylän valitsee Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n hallitus yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan liiton, ProAgria, Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa.