Etusivu » Pohjois-Pohjanmaasta

Mistä on Pohjois-Pohjanmaa tehty?

Pohjois-Pohjanmaa on ilmeiltään elävä ja vaihteleva, monimuotoinen maakunta. Lännessä komeat pohjalaiset lakeudet. Suurimmat kaupungit ovat Pohjanlahden rannikolla. Itään päin suunnistettaessa maisemat muuttuu nopeasti. Ensin kumpumaisiksi muotoutuva maa kasvaa jylhiksi vaaroiksi ja lopulta tuntureiksi. Koillisessa sijaitsevat myös monipuoliset matkailukeskukset retkeilyreitteineen, hiihtolatuineen ja laskettelurinteineen.

Pohjois-Pohjanmaan itäraja on samalla osa EU:n ja Venäjän välistä rajaa. Erinomaiset liikenneyhteydet ja yhteistyö toisaalla Luoteis-Venäjän talousalueisiin, Arkangeliin sekä Karjalaan ja toisaalla Euroopan osaamiskeskuksiin luovat alueelle vankan aseman idän ja lännen välisenä reittinä.

Perinteisten elinkeinojen ohella pohjois-pohjalaiset ansaitsevat leipänsä suunnittelemalla ja valmistamalla maailman parhaita tuotteita kaikkialle maailmaan. Hi-tech, teräs- ja paperiteollisuus, biotekniikka sekä ensiluokkainen koulutus ovat pohjoiseurooppalaisen maakunnan arvostetuinta osaamista.

Alueen pääkaupunki Oulu on Suomen toinen pääkeskus ja samalla kansainvälisesti tunnettu teknologiakeskus.

Vuodenaikojen vaihtelu on kiehtovaa ja äärimmäistä. Kun juhannusaurinko lämmittää maakunnan pohjoisosaa vuorokauden ympäri, kertoo keskitalven aurinko olemassaolostaan vain pienellä valonkajolla taivaanrannassa.

Pohjois-Pohjanmaan on tehty puusta ja raudasta...

Puunjalostus ja teräs ovat aina olleet maakunnan tukipilareita. Pohjoispohjalainen sinnikkyys ja taito ovat taivuttaneet luonnonmateriaalit mieleisekseen - kuten hienoksi taidepainopaperiksi tai erikoisteräkseksi. Pohjoispohjalainen puu kasvaa tiheäsyiseksi ja vankaksi. Siksi se on haluttu rakennusmateriaali sekä Suomessa että maailmalla. Maakunnan talotehtaiden tuotteet tunnetaan harmonisesta arkkitehtuuristaan ja laadustaan. Ja puuta Pohjois-Pohjanmaalla kasvaa enemmän kuin ehditään jalostaa. Uskallamme väittää, että olet tavannut pohjoispohjalaista paperia parhaimmissa julisteissa, esitteissä, kirjoissa.

Pohjoispohjalaista laatuterästä tapaat kaikkialla maailmassa, tavallisimmin tuotteissa, jotka edellyttävät tinkimätöntä laatua ja kestävyyttä. Kenties sinunkin autossasi tai polkupyörässäsi on pohjoispohjalaista terästä.

Suuri joukko pohjoispohjalaisia saa edelleen elantonsa maataloudesta. Elintarviketeollisuudella on pitkät perinteet Pohjois-Pohjanmaalla. Maakunnassa valmistettu tahkojuusto on palkittu kaksi kertaa maailman parhaana emmentaljuustona.

Rannikolla meri tuo tuloja sekä kalastuksesta että laivaliikenteestä. Vuosisatoja maakunnasta- ja maakuntaan - on matkattu meritse. Edelleenkin Perämeren satamat Oulussa, Raahessa ja Kalajoella välittävät rahtia - terästä, paperia, puuta, koneita - kaikkialle maailmaan ympäri vuoden.

... luovuudesta ja laadusta...

Varmasti sinulle on joskus soitettu Nokian matkapuhelimesta. Niidenkin tuotekehitystä tehdään Oulun seudulla. Alueesta on kasvanut yksi maailman merkittävimmistä uuden teknologian kehittäjistä. Hi-tech-yritysten menestys perustuu paitsi ihmisten pitkäjänteisyyteen ja sitkeään asenteeseen työssään myös siihen, että Pohjois-Pohjanmaasta ja Oulusta on muodostunut yksi Suomen moderneimmista koulutuskeskuksista. Oulun yliopistosta ja maakunnan muista oppilaitoksista nousee vuosittain kekseliäitä, yritteliäitä ja kansainvälisiä nuoria kehittämään tulevien vuosien menestystuotteita.

Oulun Teknologiakylä tunnetaan kansainvälisesti esimerkkinä perusteellisesti suunnitellusta ja toteutetusta osaamiskeskuksesta. teknologiakylän yli sata menestyvää vientiyritystä osoittavat, että suunta on oikea.

Biotekniikkaa, erityisesti uusiutuvien luonnonvarojen ekologista hyödyntämistä teollisuudessa ja energiatuotannossa, on tutkittu ja toteutettu alueella jo pitkään. Biotekniikkaa- ja prosessiteollisuusyritykset kehittävät uusia ympäristöystävällisiä tuotteita maailmanmarkkinoille.

... sanoista ja tunteista...

Pohjoispohjalaiset haluavat lukea, kokea ja tuntea. Ihmiset imevät kulttuuristaan voimaa. Siksi teatteriin matkustetaan kauempaakin jos niin tarvitaan. Siksi kirjastot ovat kunniassaan, moderneina aina tietoliikennepalveluita myöten. Siksi maailman pohjoisin ammattisinfoniaorkesteri toimii Oulussa. Siksi pohjoisen taide erottuu omintakeisena ja väkevänä.

Musiikkifestivaalit, arktiset viikot, teatteripäivät, kalamarkkinat ja perinnejuhlat ovat pohjoispohjalaisten tapa tutustua uusiin ajatuksiin ja syventyä menneeseen maailmaan. Omat juuret ovat arvostettuja, uutta uskalletaan kokea rohkeasti.

Kulttuuri ja teknologia kohtaavat myös silloin, kun tuotteet ovat osa sisustusta, pukeutumista, persoonallisuutta. Alueen muotoilijat ja insinöörit suunnittelevat yhdessä entistä helppokäyttöisimpiä ja laadukkaampia tuotteita. Tänään pohjoispohjalainen muotoilu näkyy teollisuudessa, kodeissa ja katukuvassa.

Joten tervetuloa osaavien ihmisten Pohjois- Pohjanmaalle

 

Pohjois-Pohjanmaan liitto | Sepänkatu 20, 90100 OULU | Puh. +358 (0)40 685 4000 | Fax. +358 (0)8 3113 577 | info@pohjois-pohjanmaa.fi