Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuustoimikunta on vuodesta 1999 alkaen jakanut maakunnalliseen ympäristötietoisuuteen liittyvää palkintoa. Tunnustuspalkinnolla halutaan kiinnittää huomiota ympäristön kannalta esimerkilliseen, ansiokkaaseen ja oivaltavaan toimintaan.
Palkinnon tavoitteena on tuoda esille ympäristötietoisuuden edistämistä maakunnassa perinteistä ympäristöajattelua laajemmin. Tavoitteena on nostaa esiin sellaisia palkittavia toimintoja, joita ei useinkaan yleisesti ole mielletty varsinaiseen ympäristönsuojelutoimintaan kuuluviksi.
Palkinto luovutetaan Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivän yhteydessä.
Lisätietoja maakuntapäivistä
2012 Oulun seudun ammattikorkeakoulun kahden opinnäytetyön tekijät
2011 Oulun 4H-piiri
2010 Ylivieskan Jokirannan koulu, Nooan arkki -kilpailu
2009 A-luokan arkimatka -kilpailu
2008 Elävä Joki -valokuvakilpailu 1. sija Minna Jalonen
2007 Roskajoukot
2006 Taivalkosken kunta ja Taivalkosken Kuohu, kunniamaininta maisemanhoidon neuvoja Taimi Mahosenaho
2005 Tyngän myllyosuuskunta ja kunniamaininta Lumijoen Varjakan kyläyhdistykselle
2004 Ruukin yrityspuisto Oy ja kunniamaininta, Weteraanimoottorikerho Wanha Woima ry, Oulainen
2001 MOF Masaoils Finland Oy
1999 Puuseppä Jussi Sutela, Liminka
Lisätiedot: Maankäyttöpäällikkö Eija Salmi 050 321 7899 tai sähköpostitse.
(Liiton sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@pohjois-pohjanmaa.fi)