Numero 11 (2014)
 
Pohjois-Pohjanmaa -palkinto 11 (2014)

Musiikinopettaja, kapellimestari Timo Hannula

Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallitus on myöntänyt Pohjois-Pohjanmaa-palkinnon musiikinopettaja, kapellimestari Timo Hannulalle Haapavedeltä. Palkinto myönnettiin tunnustuksena pitkäaikaisesta ja laaja-alaisesta työstä musiikin hyväksi sekä ansioista nuorten musiikkikasvatuksessa Pohjois-Pohjanmaalla. Timo Hannula on vaikuttanut vahvasti Jokilaaksojen alueen musiikkielämässä orkesterinjohtajana ja musiikkikasvattajana jo 30 vuoden ajan. Hän on ollut perustamassa mm. Haapavesi Folk –tapahtumaa sekä Wanhan Musiikin Tapahtumaa. Pohjois-Pohjanmaa palkinto on kuvanveistäjä Sanna Koiviston muotoilema pienoisveistos, joka symboloi Pohjois-Pohjanmaan maakuntaa.

Timo Hannula on ollut aloittamassa ja kehittämässä Haapaveden kansalaisopistossa musiikin taiteen perusopetusta vuodesta 1993. Alueen lapsilla ja nuorilla on näin mahdollisuus osallistua musiikin opetukseen seudulla, jossa ei ole erillisiä taideoppilaitoksia. Hannula tunnetaan innostavana ja kannustavana opettajana. Taiteidenvälisyys ja kansainvälisyys ovat myös hänen toimintatapojaan: oman opettajan opetuksen lisäksi nuoret voivat osallistua kansainvälisten opettajien opetukseen, jonka mahdollistavat Folk-kurssit ja Wanhan Musiikin kurssit. Taiteidenvälisyys näkyy Hannulan toiminnassa yhteistyönä mm. teatterin ja tanssin toimijoiden kanssa. Hannulan toiminta kulttuuri- ja taidekasvattajana lasten ja nuorten parissa on erityisen merkittävää, pitkäjänteistä, yhteistyöhakuista ja tuloksellista.

Timo Hannula on toiminut alusta asti hänen aloitteestaan 25 vuotta sitten perustetun Haapavesi Folkin taiteellisena johtajana ja nykyään taiteellisen ryhmän jäsenenä. Hän vastaa edelleen myös folk-kurssien sisällön toteutuksesta. Hän on järjestämässä myös Wanhan Musiikin Tapahtumaa jo 23. kertaa.

Timo Hannula johtaa mm. Haapaveden Kamariorkesteria ja Jousiorkesteria. Hannula on myös perustanut useita kansanmusiikkiyhtyeitä Haapavedelle, ja hän myös itse soittaa useissa kokoonpanoissa. Hannula ja hänen yhtyeensä ovat esiintyneet lukemattomia kertoja vuosien varrella eteläisen alueen omien tapahtumien ja konserttien lisäksi myös muualla Suomessa sekä ulkomailla.

Timo Hannula on ollut Nivalassa esitettävien Pula!-oopperan v. 2004-06, Joutilas mies -oopperan v. 2008, Viimeiset kiusaukset -oopperan v. 2009 ja Rockland -oopperan v. 2011 orkesterin johtajana. Haapaveden Kamariorkesteri on toiminut oopperaorkesterin runkona, vahvistuksena ammattimuusikoita, oopperakuoroon on lähialueelta koottu 100 laulaja. Oopperoiden jälkeen Haapaveden kamariorkesteri ja Jokilaaksojen oratoriokuoro ovat esittäneet Hannulan johdolla suuria kirkollisia teoksia kuten Bachin Johannes -passio ja Jouluoratorio, Händelin Messias ja Mozartin Requiem.

Timo Hannula on Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunnan jäsen.

Palkinto julkistettiin 6.1.2014 Pohjois-Pohjanmaan liiton järjestämällä Loppiaisvastaanotolla Kuusamossa.

Pohjois-Pohjanmaa-palkinto myönnetään Pohjois-Pohjanmaan hyväksi tehdystä elämäntyöstä tai sellaisesta työstä, joka on tehnyt Pohjois-Pohjanmaata tunnetuksi ja vahvistanut sen identiteettiä. Pohjois-Pohjanmaa-palkinnon perusti maakuntahallitus vuonna 2004 ja palkinto myönnettiin nyt yhdennentoista kerran. Aiemmin Pohjois-Pohjanmaa-palkinnon ovat saaneet professori Seppo Säynäjäkangas 2005, opetusneuvos Marketta Viitala 2006, Oulu Kärpät Oy 2007, maakuntaneuvos Pentti Lampinen 2007, Oulun yliopisto 2008, luontovalokuvaaja, fil.tri h.c. Hannu Hautala 2009, maaherra Eino Siuruainen 2010, DI, tekniikan tohtori h.c. Juha Hulkko 2011, lentoaseman päällikkö Pekka Mäntynen 2012 ja järjestöneuvos Marja Irjala 2013.

Lisätietoja:
Pohjois-Pohjanmaan liitto, maakuntajohtaja Pauli Harju p. 0400 389 152
Kapellimestari Timo Hannula p. 044 7591 298