Ajankohtaista
 
Europarlamentaarikko Merja Kyllösen puhe naistenpäivän vastaanotolla
11.03.2019

Upeaa kansainvälistä Naistenpäivää teille jokaiselle!

Minulle on suuri kunnia pitää tänään naistenpäivän puhe ja aivan erityisesti täällä Oulussa. Yli kymmenen vuoden reppureissaamisen aikana Oulusta on tullut minulle ovi kotiin - kun pääsen tänne Helsingistä tai Brysselistä lentäen Helsingin kautta, olen jo kotona, vaikka edessä on vielä 250 yksinäistä ajokilometriä ennen omaa kotipihaa.

Tänä vuonna naistenpäivänä juhlimme Vahvan suomalaisen naisen päivää ja samalla Minna Canthia; vahvaa ja herkkää, 175 vuotta sitten syntynyttä suomalaista naista.

Minna Canth eli, rakasti, kasvatti ja oli itsenäinen yrittäjä 1800-luvun Suomessa, jonne tuulet Euroopasta olivat puhaltaneet uudistamisen aallon, ja siihen aaltoon lähtivät myös monet naiset mukaan yhteiskunnan eri puolilta, ja heistä yksi oli Minna Canth. Hänen elinvuosisatansa oli Suomessa kiivaan kansallisuus- ja koulutuskeskustelun aikaa, jolloin meidän koulutusjärjestelmämme muuttui enemmän kuin koskaan aiemmilla vuosisadoilla. Naisille vaadittiin oikeutta saada tietoja ja taitoja, jotka auttaisivat naista paremmin toteuttamaan todellisen kutsumuksensa, sekä ajan normien mukaan myös velvollisuuden kotia ja perhettä kohtaan.

Ei ollut Minnalla varmaankaan helpoin pesti, olla vahva suomalainen nainen aikakaudella, jolloin taisteltiin kovasti siitä, että miten suuri olikaan naisen hirsikuution liikkumavara - lasikatoista silloin ei osattu vielä haaveillakaan, kun hirsiseiniin yritettiin sahata tiedon ikkunoita.

2000-luvulta katsellen Minna Canth näyttäytyy sellaiselta, joka saavutti kaiken, mitä meiltä yhä edelleen vaaditaan - hänestä kasvoi vahva nainen, joka oli jo aikanaan juhlittu kirjailija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja, vakavarainen kauppias ja samaan aikaan myös suurperheen äiti ja yksinhuoltaja. Oikea moniosaajanainen!

Yrittäjänä ja yksinhuoltajana ei ole mikään ihme, että hänen mielestään ”Kuta enemmän ihmiskunta lisääntyy, sitä ankarammaksi käy taistelu olemisen puolesta. Elatuksen hankkiminen on kaikille olennoille, eläimille samoin kuin ihmisillekin, oikeus ja velvollisuus.”

Arvoisa juhlayleisö,

Voin hyvin kuvitella, että Canth on aikanaan herättänyt paljon arvostelua, ihmetystä ja monenlaista juttua ”kylillä”, mutta hän olikin rohkea ja karismaattinen nainen, joka sai ympärilleen ihailijoita - ja vihailijoita myös. On varmasti ollut ennen kuulumatonta, että nainen ymmärsi köyhien asemaa ja työväestön vaatimuksia; että kehtasikin tuo julkea nainen!

Onneksi kehtasi ja toivottavasti kehtaamme vielä tänäkin päivänä, sillä me elämme teollisuuden neljännen vallankumouksen aikaa. Teknologian huima kehitys ja uudet keksinnöt muuttavat tapojamme elää, tehdä töitä ja myös sitä, kuinka näemme itsemme suhteessa ympäristöömme. Tällaista muutosta ihmiskunta ei ole käynyt aiemmin läpi, eikä sen koko laajuus ja kaikki vaikutukset ole vielä lähellekään nähtävissä. Niinpä itse naisena pitäisin lujasti kiinni siitä, mitä Minna Canth sanoi 1800-luvulla: elatuksen ja sen hankkimiseen vaadittava koulutus on meille kaikille ennen muuta oikeus.

Ikäväkseni, mutta samalla haastaen olen huomannut varsin kirkkaasti myös Brysselissä sen, että vaikka 1900-luvun sotien jälkeen työ ja koulutus olivat Euroopassa ja sitä myöten Suomessa tae siitä, että ei koskaan enää, niin kaikki eivät näe asiaa enää aivan samoin. Lunta on tuprunnut minunkin kuutiooni reippaasti, joskin silloin kun vielä viitsin lukea keskustelupalstoja, minut nähtiin sen sortin rekkalesbona, että lasikattoa kuutiossani ei ole tainnut olla enää aikoihin. Mutta eteenpäin lumessa, vaikka syän märkänis!

Minulle henkilökohtaisesti Minnan sanonnoista paras on 'Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää!'. Tuon ajatuksen ja siihen sisältyvän elämännälän ja sisun on täytynyt ajaa sitä naista eteenpäin ja antanut varmasti voimaa silloin, kun olisi tehnyt mieli vain lyyhistyä ja antaa periksi.

Muureja murtavalla ihmisellä - olipa sitten kuka tahansa, on oltava oma visio ja eräänlainen sokeus ja kuurous sille, mitä muut sanovat tai lähinnä kauhistelevat. Pitää olla kiinnostunut ja utelias, ja kulkea omaa polkuansa, vaikka arvostelu satuttaisikin – ja satuttaahan se, kun inhimillisiä ihmisiä olemme. On oltava terve itsetunto käsitys omasta arvosta. Ja on uskallettava olla terveesti myös itserakas, sillä jos et itseäsi rakasta, niin kuinka voisit rakastaa toista. Se ei siis tarkoita sitä, että toinen ihminen on kertakäyttötavara ja hänet pitää painaa alas ja hyväksikäyttää, siinä tämä maailma on menossa väärään suuntaan. Muurit murtuvat kuitenkin vain, jos meistä jokaisella on vision lisäksi myös missio – ilman päämäärää ja tarkoitusta elämä on, kuten Minna Canth sen sanoi, nukkuvaa ja puolikuollutta.

Niinpä hyvät ystävät,

vielä kerran: Upeaa naistenpäivää kaikille - ollaan pystypäin, rohkeita, julkeitakin, toimitaan, puhutaan, uskalletaan sanoa, kuljetaan omaa polkuamme, mutta ei ikinä suostuta elämään nukkuvaa ja puolikuollutta ja elämää!

Siskoni, jos uskoit kaiken tulleen jo valmiiksi. 

Siskoni, jos uskoit nähneesi jo kaiken.

Siskoni, niitä ovia auotaan taas, niitä rivejä historian kirjoitukseen ollaan valmiita kirjoittamaan uusiksi.

Niitä rivejä, joissa me olemme heikompi astia, huonompi huone, arvottomaksikin aiottu.

Ne voimat kokoavat taas joukkojaan, jotka haluavat pahan voimien voittavan, epätasa-arvon ja sorron nousevan.

Ne äänet kasvavat, jotka haluavat painaa meidät takaisin hellan ja nyrkin väliin, vain synnyttäjiksi ja imettäjiksi, muttei samalle arvolle ikinä äitinäkään.

He ovat valmiina väheksyen demokratiaa, oikeusvaltiota, ihmiskäsitystä, tasa-arvotyötä, ihmisoikeuksia ja perussopimuksia, ovat valmiina kyseenalaistamaan kaiken. Aivan kaiken. 

Ja vielä jos siskoni kysyt, onko meillä tekemistä, onko tietä raivattavana, peltoa kynnettävänä ja suota kuokittavana?

Niin jälleen uusi sarka odottaa, ettei tietämättömyyden, vihan ja ymmärtämättömyyden viitta laskeudu sen maailman päälle, jossa askeleita on otettu eteenpäin, ei taakse ja sivulle, kuten näyttää nyt olevan osalla tahto. 

Ja aina kun joku sanoo, feminismi, tasa-arvo- niissä on saavutettu jo riittävästi. Kaikkihan on jo tehtynä. 

Minä näen ne äidit nälkäisine lapsineen, ne kädet jotka kurottuivat pelastusveneistä apua hakien, ne lukutaidottomat tytöt, jotka joutuivat hyväksikäyttäjien uhreiksi. 

Aina on tehtävää, lähellä ja kaukana. Mikään ei ole pysyvää, ilman tekijöitä, puhujia, uskojia, silmiä, käsiä, jalkoja. 

Niitä, jotka jaksavat, niidenkin puolesta, jotka luulivat että nyt on tarpeeksi, riittävän paljon.

Niin on iso asia, ei yksin naisten asia, naisasia ihmiskunnan kokoinen kysymys, ei ikinä itsestäänselvyys.

- Merja Kyllönen -