01.04.2026
ICT ja matkailu vetävät Pohjois-Pohjanmaan suhdanteita – elpymistä myös muilla aloilla
Pohjois-Pohjanmaan suhdannekehitys on viime aikoina ollut kokonaisuutena varovaisen myönteistä. Klustereiden välillä on selvä kahtiajako: osa on jo pitkän kasvun jälkeen korkealla tasolla, kun taas osalla käänne parempaan on vasta alkanut. Taloudellinen aktiviteetti on monilla aloilla kääntynyt parempaan, mutta työllisyyden kehitys seuraa tätä viiveellä.
ICT-klusteri ja erityisesti laaja matkailuklusteri erottuvat maakunnan vahvimpina kokonaisuuksina liikevaihdon kasvussa. Näissä klustereissa kasvu ei ole vain viimeaikaista, vaan jatkunut useamman vuoden ajan. ICT-alalla liikevaihdon vahva kehitys yhdistyy henkilöstömäärän hienoiseen laskuun, mikä viittaa tekoälyn ja automaation lisääntyvään hyödyntämiseen tuottavuuden parantamiseksi.
Herkästi globaaleihin muutoksiin ja ostovoimaan kehitykseen reagoiva matkailuklusteri on hyvin pitänyt asemansa, mutta poikkeuksellisen voimakkaaseen kasvuun ei Pohjois-Pohjanmaan matkailu ole päässyt. Kansainväliset matkailijat ovat paikanneet kotimaisen matkailun vaisua kehitystä.
Voimakkainta kasvua puu- ja huonekaluteollisuudessa
Puu- ja huonekaluteollisuudessa nähdään selkeä käänne parempaan. Liikevaihto ja henkilöstö ovat kääntyneet kasvuun vuoden 2024 aikana koetun pohjan jälkeen. Elpyminen on voimakasta, mutta klusterin taso on edelleen matala huippuvuosiin nähden, erityisesti työllisyydessä.
Vuonna 2025 tukku- ja vähittäiskaupan liikevaihto kasvoi 1,3 prosenttia edellisvuodesta. Henkilöstömäärä kasvoi liikevaihtoa enemmän eli 1,9 prosenttia. Molemmissa kasvu painottui loppuvuoteen. Yhtenä syynä tukku- ja vähittäiskaupan kasvun taustalla on yleinen ostovoiman kasvu.
Rakentamisessa liikevaihto on kääntynyt nousuun loppuvuonna pitkän heikon jakson jälkeen, mutta henkilöstömäärä on edelleen selvästi alemmalla tasolla. Kehitys näyttäytyy toistaiseksi enemmän käänteenä kuin uutena nousuna.
Vuonna 2025 metalliteollisuuden kausivaihtelu on ollut poikkeuksellisen suurta. Ensimmäisen neljänneksen kasvun jälkeen liikevaihto kääntyi laskuun, mutta vuoden viimeisen neljänneksen kasvu oli melkein 15 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Metalliteollisuuden henkilöstömäärä ei ole noudatellut liikevaihdon kasvua, vaan kääntyi alle prosentin laskuun edellisvuoteen verrattuna.
Sähkö- ja energiateknologiaklusterissa liikevaihdon ja henkilöstömäärän taso on hieman aiempia vuosia alempana, mikä on johtunut ainakin osittain tuulivoimarakentamisen pysähtymisestä maakunnassa. Henkilöstömäärän lasku on kuitenkin hidastunut ja liikevaihto oli vuoden 2025 loppupuolella jo useampana kuukautena kasvussa.
Lisää suhdanteista: Suhdanneseuranta – Pohjois-Pohjanmaan liitto


