Hyvän mielen talo ry saa vuoden 2024 Pohjois-Pohjanmaan järjestötekopalkinnon Prospect-koulutusohjelmakokonaisuudestaan. Tänä vuonna järjestöteon teemana oli Kokoaan suurempi – rajat ylittävää yhteistyötä. Valinnassa painotettiin rajojen ylittämistä ja vaikuttavuutta sekä vapaaehtoistyön osuutta yhdistyksen toiminnassa. Palkittu yhdistys saa 1 000 euroa toimintansa tukemiseen. Hyvän mielen talo ry paikallisena oululaisena yhdistystoimijana on osallistunut kokoaan suurempaan, rajoja ylittävään, eurooppalaiseen mielenterveyskuntoutujien ja omaisten hyvinvointia tukevaan yhteistyöhön. Prospect-koulutusohjelmat on kehitetty Euroopan omaisjärjestöjen liiton EUFAMIn koordinoimassa yhteistyössä. Koulutusohjelmien toteuttaminen Hyvän mielen talossa on aloitettu 2004 ja päivitetyt koulutusohjelmat on otettu käyttöön 2024. Prospect-koulutusohjelmilla tuetaan mielenterveyskuntoutujien ja heidän läheistensä mielen hyvinvointia ja toipumista sekä ihmisoikeuksien, osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien…
HTT Raimo Ikosen ja FL Rauno Lämsän Pohjoinen Suomi – Tarjolla tulevaisuus -selvityksen mukaan Pohjois-Suomella on ratkaiseva rooli kansakunnan huoltovarmuuden ja omavaraisuuden turvaamisessa. Selvityshenkilöt ovat tarjonneet itsenäisesti laatimansa selvityksen Pohjois-Pohjanmaan liiton hyödynnettäväksi. Pysyvästi muuttuneet toiminta- ja turvallisuusympäristöt ovat nostaneet esille alueellisen kehittämisen uudet rakenteet: saavutettavuuden ja alueellisen elinvoiman, joihin kytkeytyvät huoltovarmuus ja omavaraisuuden turvaaminen koko Suomen näkökulmasta. Omavaraisuus koskee ruokaa, energiaa ja terveyttä. Alueelliset tarpeet ja toimet ovat yhä enemmän luonteeltaan kansallisia ja samalla osin eurooppalaisia. Nyt on tarve kansallisen aluepolitiikan uudistamiselle. Pohjoisen väylät ovat ainoat reitit Eurooppaan Itämeren kriisitilanteessa. Strategiset ja kriittiset resurssit nousevat arvoon arvaamattomaan. Saavutettavuus on Euroopan yhteinen…
Pohjois-Pohjanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma 2040 on päivitetty. Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallitus hyväksyi maakunnan päivitetyn liikennejärjestelmäsuunnitelman 14. lokakuuta pidetyssä kokouksessa. Päivityksestä vastasivat Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Työ toteutettiin vuoden 2024 aikana yhteistyössä alueen kuntien ja maakunnan sidosryhmien kanssa. Maakunnalliseen liikennejärjestelmäsuunnitelmaan on kirjattu alueen toimijoiden yhteinen näkemys ja tahtotila maakunnallisen liikennejärjestelmän kehittämiseksi. Suunnitelmassa esitellään visio, tavoitteet ja toimintalinjat sekä toimenpiteet, joiden avulla maakunnan liikennejärjestelmää halutaan kehittää tehokkaammaksi, turvallisemmaksi ja kestävämmäksi. Maakunnallista liikennejärjestelmäsuunnitelmaa käytetään alueen edunvalvonnan tukena. Alueellisilla suunnitelmilla on merkittävä rooli viestiessä alueen tarpeita sekä valtakunnalliseen suunnitteluun että päätöksentekoon. Lisäksi suunnitelma pyrkii ohjaamaan yksittäisten kuntien omaan päätöksentekoon tukeutuvaa kehittämistä. ” Viime vuosina merkittävästi muuttunut toimintaympäristö…
Uudenmaan ja Pohjois-Pohjanmaan liitot ovat aloittaneet yhteisen skenaariotyön, jonka tarkoituksena on hahmottaa maakuntien vaihtoehtoisia tulevaisuuksia vuoteen 2050 asti. Skenaariotyö auttaa varautumaan epävarmoihin tulevaisuuksiin ja vaikuttamaan niihin. Skenaariotyössä tunnistetaan keskeisiä muutosvoimia ja niiden merkityksiä Uudenmaan ja Pohjois-Pohjanmaan tulevaisuuksille. Työssä rakennetaan erilaisia kehityskulkuja ja huomioidaan megatrendien lisäksi myös niin sanotut heikot signaalit ja epävarmuustekijät. – Skenaariotyö herkistää ymmärtämään muuttuvaa maailmaa ja hallitsemaan nykyisyyttä, sanoo erityisasiantuntija Rosa Tuomi Uudenmaan liitosta. Kahden maakunnan yhteinen skenaariotyö on uusi työtapa Kummassakin isossa, kasvavassa ja kehittyvässä maakunnassa on vahvaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa. Alueiden yhteiset piirteet ja erot rikastuttavat keskustelua ja mahdollistavat uusia näkökulmia. – Maakunnat voivat…
Muutos Nyt – Toivo ja luottamus mielen hyvinvoinnin kivijalkana! Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointifoorumi 2024 järjestetään keskiviikkona 27.11.2024 klo 10–15.30 Vaalan yhtenäiskoululla osoitteessa Niskantie 10, Vaala. Hyvinvointifoorumi järjestetään nyt seitsemännentoista kerran. Tänä vuonna pureudutaan toivon ja luottamuksen merkitykseen mielen hyvinvoinnin ja turvallisuuden kivijalkoina. Foorumissa kuullaan myös kokemuksellista tietoa ja palkitaan vuoden hyvinvointiteko. Tilaisuus on maksuton sisältäen kahvitarjoilut ja lounaan. Tutustu ohjelmaan tästä linkistä. Sitova ilmoittautuminen hyvinvointifoorumiin sekä Oulusta järjestettävään yhteiskuljetukseen tästä linkistä 15.11.2024 mennessä. Pohjois-Pohjanmaan liitto järjestää hyvinvointifoorumin yhteistyössä Nuorten Ystävät ry:n ja Vaalan kunnan kanssa. Tervetuloa!
Pohjois-Pohjanmaan liitto on liittynyt mukaan Living-in.eu -yhteisöön. Maakuntajohtaja Jussi Rämet allekirjoitti sitoumuksen keskiviikkona 9.10.2024 Brysselissä osallistuessaan Euroopan alueiden ja kaupunkien viikkoon. Living-in.eu:n tavoitteena on edistää kestävää digitaalista muutosta EU:n kaupungeissa ja alueilla. Aloitteen on allekirjoittanut jo 169 paikallista, alueellista ja kansallisista tahoa. Suomen maakuntien liitoista aloitteen ovat allekirjoittaneet aiemmin Uudenmaan ja Pirkanmaan maakuntaliitot. Sitoumuksen allekirjoittaminen mahdollistaa Pohjois-Pohjanmaan liiton osallistumisen Living-in.eu:n työryhmiin. Living-in.eu -aloite esiteltiin alun perin Oulussa vuonna 2019. Aloitteen takana on Eurocities-yhteistyöverkosto, jonka muodostavat merkittävimmät eurooppalaiset kaupungit. Verkosto on perustettu 1986 ja siihen kuuluu yli 200 kaupunkia. Oulu on verkoston täysjäsen. Suomesta jäsenkaupunkeja ovat lisäksi Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku…
Maakuntahallituksen 14.10.2024 kokouksen esityslista on julkaistu Pohjois-Pohjanmaan liiton verkkosivuilla. Kokouksessa käsiteltävät asiat: Edunvalvonta-asiat Pohjois-Pohjanmaan kuntien esitykset jakovarahankkeiksi Pohjoisen Suomen ohjelman valmistelutilanne Päätösesitys: Merkitään asiat tiedoksi. Esittelyasiat ”Puhtaan ja vakaan energiantuotannon kehittäminen Pyhäjoen talousalueella (PPE)” -hankkeen projektipäällikkö esittelee hankkeen loppuraporttia. Päätösesitys: Merkitään asiat tiedoksi. Pohjois-Pohjanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelman uudistaminen Päätösesitys: Maakuntahallitus päättää hyväksyä Pohjois-Pohjanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelman. Oulun seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimus (MAL -sopimus) 2024–2035 Päätösesitys: Maakuntahallitus päättää hyväksyä Oulun seudun MAL-sopimuksen vuosille 2024–2035. Siirtymästrategian laatiminen itäisen Suomen raja-alueille Päätösesitys: Merkitään tiedoksi. Osavuosikatsaus 3/2024 Päätösesitys: Maakuntahallitus päättää merkitä tiedoksi vuoden 2024 kolmannen osavuosikatsauksen. Pohjois-Pohjanmaa-palkinto 2024 (päätös on julkinen 4.11.2024) Päätösesitys: Esitys palkinnonsaajasta annetaan…
Keksin käyttöä Hartaanselän erottelussa Oulussa 1947 kuvaaja: Mauno Mannelin Vuosi sitten Oulussa esillä olleeseen ” Puun matka latvavesiltä maailmalle – Mauno Mannelinin valokuvia Kainuusta ja Pohjois-Pohjanmaalta” -näyttelyyn voi nyt tutustua Kajaanin pääkirjastossa. Teollisuuskuvaaja Mauno Mannelin kuvasi puun korjuuta ja uittoa Oulujoen vesistön alueella 1940-luvun lopulta lähtien muun muassa Oulujoen Uittoyhdistyksen tilauksesta. Näyttelykuvat kertovat omalta osaltaan siitä, millaisissa olosuhteissa puuta hakattiin, kuljetettiin, lajiteltiin, niputettiin ja lastattiin laivoihin. Mukana on kuvia myös puunjalostustehtaista ja satamista. Uransa alkuvaiheessa 1930-luvulla Mauno Mannelin kuvasi teollisuutta ja kauppaa Suomalaisen Työn Liiton lehteen. 1950-luvulla hän erikoistui metsän, metsätyön, uiton ja metsäteollisuuden kuvaamiseen. Kuvauksen kohteiksi valikoituivat usein tekniset parannukset tai uudet laitteet, mikä…
Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallituksen ja maakuntavaltuuston jäsen sekä Raahen kaupunginvaltuutettu ja tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Tiina Hanhikorpi (ps.) on valittu Euroopan neuvoston kunta- ja aluehallintokongressin (CLRAE) jäseneksi toimikauden 2021–2026 jäljellä olevaksi ajaksi. Hanhikorpi edustaa Suomea kuntakamarissa ja monitorointikomiteassa. Valtiovarainministeriö nimeää jäsenet kunta- ja aluehallintokongressiin sen toimikaudeksi. Nimitys vahvistettiin Euroopan neuvoston kunta- ja aluehallintokongressin puheenjohtajiston kokouksessa 12.9.2024. Kongressin seuraava täysistunto pidetään 15.-17.10.2024 Strasbourgissa Ranskassa.