28.04.2026
Liikenne sähköistyy – Suomen oltava mukana EU:n tukemassa muutoksessa

Lahdessa pidetyssä Euroopan perifeeristen merellisten alueiden liiton eli CPMR:n energia- ja liikennetyöryhmien seminaarissa käsiteltiin alueellisten energia- ja liikennejärjestelmien sähköistämistä, sekä sen nykytilaa, haasteita ja kehityspolkuja
Tilaisuuden pääpuheenvuoron pitänyt Euroopan parlamentin jäsen Aura Salla muistutti, että monet Euroopan maat ovat edelleen riippuvaisia Venäjältä saatavasta energiasta. Sähköverkon haasteet ovat siis yhteisiä koko Euroopan alueella.
– Uusiutuvat energiamuodot vastaavat tällä hetkellä liki 50 prosenttia Euroopan energiantuotannosta, mutta uusiutuvien energiamuotojen käyttöasteessa on Euroopan maiden välillä suuria eroja, Aura Salla kertoi.
Eurooppalaiset ratkaisut olivatkin keskeisessä roolissa seminaarissa. Puheenvuoroissa pureuduttiin muun muassa Euroopan verkkopakettiin sekä Energian valtatiet -hankkeeseen.
Verkkopaketin tavoitteena on vahvistaa rahoitusta sekä vauhdittaa lupaprosesseja energiaverkon kehittämiseksi. Se sisältää toimenpiteitä energiaverkon resilienssin ja turvallisuuden lisäämiseksi jäsenmaissa. Energian valtatiet -hanke puolestaan pyrkii poistamaan kriittisiä pullonkauloja Euroopan energiainfrastruktuurissa.
– Pelkkä verkkojen vahvistaminen ei riitä, vaan päästötöntä sähköntuotantoa on kehitettävä myös paikallisesti. Pohjoinen ei voi toimia pelkästään etelän energiaresurssina. Tehokkainta on sijoittaa runsaasti sähköä vaativat hankkeet lähelle tuotantoa, jolloin vältytään siirtohävikiltä ja uusia sähkölinjoja tarvitaan vähemmän. Kaikissa energiahankkeissa on huolehdittava paikallisesta hyväksyttävyydestä, totesi CPMR:n Itämeren komission energia- ja ilmastotyöryhmän jäsen Esa Aalto Pohjois-Pohjanmaan liiton edustajana.
Seminaarissa esiteltiin alueellisia esimerkkejä sähköistämishankkeista niin raide-, lento- kuin meriliikenteessä. Sähköistä lentoliikennettä esittelivät puolestaan koneita valmistavat yritykset. Esityksissä kävi ilmi varsinkin meriliikenteen rooli edistettäessä puhdasta siirtymää. Myös EU:n uusi satamastrategia tunnistaa satamien roolin energiamurroksen solmukohtina. Euroopan satamien rahoitustarpeet kuitenkin ovat kasvussa, kun ne edistävät energiahankkeita.
– Sähköistyminen ei jää kiinni teknologiasta, vaan siitä, miten hyvin eri sektorit toimivat yhteen. Satamilla on keskeinen rooli energiamurroksessa ja Suomen on pystyttävä tekemään päätöksiä nopeasti, jotta investoinnit eivät karkaa muualle, totesi CPMR:n Itämeren komission liikennetyöryhmän jäsen Juha Koskela Pohjois-Pohjanmaan liitosta.


