21.05.2021
Blogi: Samassa veneessä ollaan – kiertotalous ja Pohjois-Pohjanmaa
Sitran määritelmän mukaan kiertotalous on talousmalli, jossa ei tuoteta jatkuvasti lisää tavaroita, vaan kulutus perustuu omistamisen sijaan palveluiden käyttämiseen: jakamiseen, vuokraamiseen ja kierrättämiseen. Kiertotalouden ajatus on, että luonnosta otetut materiaalit – joita on jo jalostettu ihmiskunnan tarpeisin – pysyvät käytössä ja talousjärjestelmässä mahdollisimmat pitkään. Näin ollen talouskasvu ei ole riippuvainen luonnonvarojen kulutuksesta.
Konseptina kiertotalous ei ole uusi. Ajatus syntyi jo 1960-luvulla ja sanana se mainittiin ensimmäistä kertaa vuonna 1966. Konseptin teki tunnetuksi daami Ellen MacArthur, maailmanennätyksen haltija soolopurjehtija, joka havahtui luonnonvarojen rajallisuuteen, kun eli veneensä rajoitetun lastin varassa 71 päivän ajan purjehtiessaan maapallon ympäri vuonna 2005. Hän perusti nimeänsä kantavan säätiön vuonna 2010 ja kehitti yhdessä asiantuntijoiden kanssa nyt tunnetun kiertotalousmallin, josta muodostui muun muassa EU:n vihreän kehityksen ohjelman kulmakivi. Säätiön kehittämä kiertotalouden malli otti käyttöön ajatuksia mm. teollisesta ekologiasta, kehdosta kehtoon -ajattelumallista ja palvelutaloudesta.
Teollisen ekologian ajatuksena on, että toisen jäte on toisen raaka-aine. Suomi ja maakuntamme voi olla ylpeä siitä, että on edelläkävijänä teknologiateollisuuden jätteiden ja sivutuotteiden hyödyntämisessä. Tuloksena jopa luonnontuotteita parempia jalosteita, esimerkkinä Oulun yliopistossa kehitetty ennätysluja ekobetoni. Teollisuuden sivutuotteiden hyödyntäminen on myös ilmastoteko, ja siinä Pohjois-Pohjanmaalla todella paljon potentiaalia, kun on suuria yrityksiä ja sitä suurempia jätevirtoja ja sitä tukeva tutkimusta. Yhtenä mahdollisuutena olisi esim. Laanilan teollisuusalueen kehittäminen ekoteollisuuspuistoksi.
Kehdosta kehtoon -ajattelumallin ideana on, että käytön jälkeen tuote muodostuu helposti uudelleenkäytettäväksi, tai se voidaan kierrättää täydellisesti. Tätä voidaan tukea suunnittelulla, jossa biologisia ravinteita (sataorosenttisesti maatuvat) ja ns. teknologisia ravinteita (sataprosenttisesti kierrätettävät) ei sekoiteta. Huomasin huvikseni, että suomenkielinen Wikipedia tarjoaa samankaltaisena ajatuksena elinkaariajattelua, utopiaa ja entropiaa. Paljon totuutta jokaisessa, mutta entropia eli ”epäjärjestys” on erittäin hyvä havainto. Termodynamiikan lait kun eivät tue sataprosenttista kierrätystä. Pääajatus kuitenkin on, että tuotteet on suunniteltava kierrätettäväksi tai uudelleenkäytettäväksi. Tästä hyvä esimerkki Suomessa on pantillisten pullojen kierrätys, jossa yhdistyy kierrätystä tukeva suunnittelu, kuluttajia motivoiva pantti ja kehittynyt infrastruktuuri. Kuluttajien rooli kierrätyksen edistäjinä on merkittävä. Kiertokaaren tekemät sekajätteen lajittelututkimukset osoittivat, että poltettavan jätteen seassa on aivan liikaa kierrätettäväksi kelpaavaa tavaraa, jopa 75 prosenttia. Tästä kolmasosa on ruokaa ja loput pakkausmateriaaleja, muovia ja paperia. Tästä ei kuitenkaan kannata syyttää pakkauksia, sillä ne ovat vain (yli)kulutuksen merkkejä. Voidaankin todeta, että Suomessa on erittäin hyvä kierrätysjärjestelmä, mutta sen heikoin lenkki on kuluttaja itse.
Kiertotalouden ehkä kiehtovin ajatus on jakamistalous. Miksi ostaisi kalliita tavaroita, joita käyttää harvoin, jos sitä voisi lainata? Tästä on monia hyviä esimerkkejä maailmalla ja Suomessakin; kirjastot ja vuokraamot vanhempina niistä. Viime vuosina palvelut ovat sähköistyneet ja jakamistalous siirtynyt Internettiin. Kuunnellaan äänikirjoja ja leffat “striimataan” netistä. Jakamistalous nähdään jopa yhtenä pandemian taloudellisena menestyksenä: ruokaa tilataan netin kautta, pidetään videoneuvotteluja ja elokuvien suoratoistopalvelut pelastavat illat. Jakamistalouden suosio kasvaa ja siitä nauttii erityisesti vauras keskiluokka. Toisaalta pandemia nosti esille myös varjopuolia: Internetin hiilidioksidipäästöt ylittävät lentomatkustuksen päästöt, ruoan kotiinkuljetus lisää kertakäyttöpakkausten määrää ja yhteiskunnallinen eriarvoisuus tulee näkyväksi. Nettipalvelujenkin etuja pilaa ylikulutus, kun musiikin kuuntelun sijaan katsotaan videoita ja jokainen perheenjäsen katsoo eri kanavaa eri huoneessa. Suomi onkin maailman kärjessä mobiilidatan siirrossa henkeä kohti.
Kestävän jakamistalouden – ja kiertotalouden yleisesti – pilarit ovat ajattelutavan muutos, suunnitelmallisuus ja kohtuullisuus. Tähän pyrkiessä yhdeksi tavoitteiksi voisi asettaa korjauspalvelujen ja uudelleenkäytön edistämisen. Tämä vaatii sekä fiksua tuotesuunnittelua, että vastuullisia kulutustottumuksia ja myös toimivia digialustoja. Oulun korkea ICT-osaaminen tarjoaa tähän oivallisia liiketoimintamahdollisuuksia, jakamistalouden ja alustatalouden sovellusten ja palvelujen kehittämisessä. Pidetään kuitenkin kiikarissa mikä on lopputavoite: luonnonvarojen kohtuulliseen kulutukseen pohjautuva talous, joka turvaa yhteiskunnan hyvinvoinnin.
Eva Pongracz,
Professori Oulun yliopiston vesi-, energia- ja ympäristötekniikan tutkimusyksiköstä
Kirjoitus kuuluu Pohjois-Pohjanmaan maakuntaohjelman blogisarjaan – näkemyksiä ja oivalluksia kehittämisestä.
