Lohikalojen alasvaelluksen turvaamiseksi käynnistyy marraskuussa yli 1,5 miljoonan euron rakennusurakka Iijoen Haapakoskella. Alasvaellusväylän rakentaminen on loistava esimerkki siitä, mitä laajalla yhteistyöllä on mahdollista toteuttaa. Tämän projektin myötä saamme arvokasta tietoa ja kokemuksia, joita voimme hyödyntää tulevissa hankkeissamme, kertoo toimitusjohtaja Jani Pulli PVO-Vesivoima Oy:stä. Smolttien alasvaellusväylä ja kiinniottolaite koostuvat voimalaitoksen yläkanavan puolelle ulottuvasta suppilosta, suppiloon sijoitetuista välppärakenteista, kahdesta kiinniottohäkistä sekä kahdesta putkesta, halkaisija molemmissa 1 m. Lyhyempi putki toimii veden purkuputkena tarpeen mukaan. Pidempi putki, 130 m, kulkee padon alapuolisen kannaksen kautta voimalaitoksen alakanavaan. Tätä putkea pitkin kalat pääsevät vaeltamaan, mikäli niitä ei oteta kiinni tutkimuksia tai ylisiirtoja varten. Alasvaellusväylää käytetään…
Pohjois-Pohjanmaan liitto järjestää kohdennetun haun Suomen rakennerahasto-ohjelmasta Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020. Hakemusten tulee olla Pohjois-Pohjanmaan Korona-toimenpidesuunnitelman ja Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) tavoitteita ja toimenpiteitä toteuttavia. Ennen hakemuksen laatimista tutustukaa tarkemmin Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelmaan sekä Pohjois-Pohjanmaan Korona-toimenpidesuunnitelmaan. Lisätietoja hakemisesta.
Maakuntaohjelman arviointi on tehty yhteistyössä Pohjois-Suomen maakuntien ja arvioinnin toteuttajan Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n kanssa. Maakuntaohjelman ulkopuolinen arviointi on osa lakisääteistä maakuntaohjelmien toteuttamisen prosessia. Voimassa olevan maakuntaohjelman 2018–2021 ulkoinen arviointi tukee ja ohjaa uuden maakuntaohjelman valmistelua. Arvioinnissa selvitettiin Pohjois-Pohjanmaan maakuntaohjelman tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta, tulosten ja vaikutusten saavuttamista tukeneita ja haitanneita tekijöitä sekä konkretisoitiin arvioinnin havaintoja hyödynnettävissä oleviksi kehittämisehdotuksiksi ja suosituksiksi. Arviointi tehtiin kaikille maakunnille yhteisellä tavalla, tulokset raportoitiin maakunnittain. Tutustu loppuraporttiin sekä arvioinnin keskeisiin viesteihin ja suosituksiin seuraavasta linkistä: maakuntaohjelman arviointi Lisätietoja maakuntaohjelman arvioinnista antaa suunnittelupäällikkö Ilpo Tapaninen, p. 050 301 7546.
Pohjois-Pohjanmaan matkailun strategiatyö on käynnissä, ja työn tueksi alan toimijoiden näkemyksiä on kartoitettu kyselyn avulla. Kysely toteutettiin lokakuun aikana. Kysely suunnattiin matkailuyrittäjille, matkailun kehittäjille, matkailuyhdistysten ja -oppilaitosten edustajille sekä matkailua tukeville viranomaisille. Kyselyn vastausprosentti oli 47 %, ja kyselyyn saatiin 47 vastausta. Erityisesti kyselyn avoimien kommenttien määrä oli ilahduttavan suuri. Kiitokset kaikille vastaajille! Käymme parhaillaan kyselyn tuloksia läpi, ja tuloksia käytetään Pohjois-Pohjanmaan matkailun kehittämisen strategian painotusten määrittämiseen. Kyselyssä erityisesti esille nousseita teemoja ovat matkailun digitalisaatio, matkailutoimijoiden yhteistyö ja alueen tunnettuuden parantaminen. Lisätietoja: Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala, puhelin +358 (0)50 433 3951 tai sähköpostitse.
Pohjoispohjalaiset tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimijat valmistelevat jatkuvasti uusia alueellisia, valtakunnallisia ja kansainvälisiä TKI-hankkeita, ja etsivät mahdollisuuksia liittyä uusiin projektiryhmiin maatalouden ja elintarvikkeiden digitalisaation ja automatisoinnin edistämiseksi. Kiinnostuksen aiheina ovat mm. jäljitettävyys ja ruokaturvallisuus elintarvikearvoketjuissa, arvoketjun läpi kerättävä data ja sen hyödyntäminen, sekä ruoan tuotantoprosessien digitalisaatio ja automatisointi. Pohjois-Pohjanmaa on tällä hetkellä mukana seuraavissa EU:n Älykkään erikoistumisen maatalousverkostossa: Traceability and Big Data High Tech Farming Alueella koordinoidaan tai toteutetaan myös seuraavia aiheeseen liittyviä projekteja: AFarCloud – Aggregate Farming in the Cloud DEMETER Ruokajälki - Pohjois-Pohjanmaan elintarvikeketjujen jäljitettävyyden ja ruokaturvallisuuden kehittäminen Labrobot Ruokariihi - Osaava elintarviketalous Pohjois-Pohjanmaalle Seafood Age Vaste - Vähähiilisen…
Euregio Karelia on Suomen ja Venäjän rajalla sijaitseva Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Karjalan tasavallan välinen yhteistyöalue. Euregio Karelia perustettiin 24.2.2000 solmitulla sopimuksella ja se oli ensimmäinen Euroopan unionin ja Venäjän federaation väliselle maarajalle perustettu euroregio -alue. Tänä vuonna juhlitaan Euregio Karelian 20-vuotista yhteistyötä. Juhlavuoden kunniaksi järjestämme 15.12.2020 juhlaseminaarin etäyhteyksien avulla. Juhlaseminaarissa kuullaan muun muassa Suomen ja Venäjän ulkoministereiden tervehdyspuheet. Ohjelma ja ilmoittautumisohjeet julkaistaan lähempänä seminaarin ajankohtaa. Euregio Karelian ajankohtaisia tapahtumia voit seurata facebook-sivuilla: https://www.facebook.com/EuregioKarelia ja lokakuussa uudistetuilla nettisivuilla: http://www.euregiokarelia.com/fi/tapahtumat
Julkisen talouden tila; miten Pohjois-Pohjanmaan kunnat kestävät? Aamupäivän juontajana ja keskustelun virittäjänä toimii Haapaveden vs. kaupunginjohtaja Kimmo Hinno Suomen talouden ja työllisyyden näkymät, pääjohtaja Olli Rehn, Suomen Pankki Kuntien rooli julkisen talouden suunnitelmissa, vs. kansliapäällikkö Juha Majanen, Valtiovarainministeriö Kuntien luottokelpoisuus, johtaja Heikki Niemeläinen, Kuntien Takauskeskus Iltapäivän juontajana ja keskustelun virittäjänä toimii kuntayhtymän johtaja Marjukka Manninen Kuntatalouden ennustamisen monimutkaiset haasteet, kaupunginjohtaja Päivi Laajala, Oulun kaupunki kaupunginjohtaja Jouko Manninen, Kuusamon kaupunki Sotevaikutus kuntatalouteen, kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen, Suomen Kuntaliitto Kunnilta hyvinvointialueille siirtyvä henkilöstö, talouden riskit ja haasteet, neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Kuntatyönantajat Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen perustaminen, johtaja Ilkka Luoma, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Maakuntapäivän päätössanat, maakuntavaltuuston…
Sähköavusteisen riksapyörät Raaheen palkitaan vuoden 2020 Pohjois-Pohjanmaan järjestötekona. Toimintaa koordinoiva Raahe Cycling Club Ry saa palkintona 1000 euroa toimintansa tukemiseen. Riksapyörät tulevat raahelaisten palvelukotien ja muiden ikäihmisten käyttöön. Riksapyörän kyydissä ikäihmiset pääsevät ulkoilemaan ja tapaamaan ihmisiä. Sähköavusteiset riksapyörät ovat uusi tapa tuottaa hyvinvointia ja noussut esiin hyvänä ikäihmisten palveluna. Raahe Cycling Club Ry on yhdistänyt uusia toimijoita ja saanut koottua laajan yhteistyöverkoston toiminnan taakse. Maanantaina 2.11.2020 Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivillä luovutettavan palkinnon vastaanottivat Raahe Cycling Club ry:n puheenjohtaja Marko Alatalo ja varapuheenjohtaja Tomi Karsikas. Palkinto jaettiin toisen kerran ja sen luovuttivat Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallituksen puheenjohtaja Matias Ojalehto ja järjestöneuvottelukunnan puheenjohtaja Esko Hassinen.…
Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivä 2.11.2020 Hyvä ministeri, kansanedustajat ja arvoisa maakuntapäivien väki Minulla on suuri ilo toivottaa teidät lämpimästi tervetulleiksi perinteisille maakuntapäiville! Tänä vuonna meillä on poikkeuksellisesti vain yksi maakuntapäivä ja tapaamme toisemme tietoliikenneyhteyksien avulla. Tämän päivän teemana on Julkisen talouden tila - miten Pohjois-Pohjanmaan kunnat kestävät? Keskitymme vahvasti kuntatalouteen ja toimintaympäristön muutoksiin sekä mahdollisuuksiin ja päätämme päivän sotekeskusteluun. Erityisesti haluan toivottaa tervetulleeksi tämän päivän puhujat. Meillä on todella monipuolinen ja hieno ohjelma, kiitokset siitä maakuntaliiton viranhaltijoille! Hyvät ystävät. Viime keväänä korona-pandemia iski yllättäen ja rajusti yhteiskuntaamme ja koko maailmaan valtioiden rajoihin katsomatta. Korona on aiheuttanut valtavasti harmia ja huolia. Se on…
Vuonna 2014 laadittiin Itä-ja Pohjois-Suomen alueelle (IP-alue) yhteinen kaivannaisalan teemaohjelma. Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ja Lapin liitto kutsuivat 27.8.2020 kaivannaisalan toimijoita ja sidosryhmiä keskustelutilaisuuteen Itä-ja Pohjois-Suomen kaivannaisalan teemaohjelman päivityksestä. Tilaisuuden jälkeen valmistelutyö on edennyt ja IP-alueen maakuntajohtajat tekivät 18.9.2020 päätöksen teemaohjelman päivityksen laatimisesta. Nyt käynnistettävän työn tavoitteena on päivittää 2014 laadittu teemaohjelma Itä-ja Pohjois-Suomen kaivannaisalan toimintasuunnitelmaksi 2021-2024 vastaamaan kansallisesti ja kansainvälisesti muuttunutta toimintaympäristöä. Toimintasuunnitelmassa hahmotetaan yhteisiä keskeisiä toimenpiteitä, joita IP alueella halutaan kaivannaisalalla edistää EU:n tulevalla ohjelmakaudella 2021–2027. Tämä luo pohjaa myös EU-hankkeiden rakentamiselle kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Työ pohjautuu Itä- ja Pohjois-Suomen Elinkeinot murroksessa (ELMO) komission pilottiin. Toimintasuunnitelman työstäminen toteutetaan 1.10.2020-31.1.2021 välisenä…