Pohjois-Pohjanmaan elinkeinoelämää uudistava innovaatiojärjestelmä
Varsinaisen toiminnan myyntituotot, joista on vähennetty myönnetyt alennukset sekä arvonlisävero ja muut välittömästi myynnin määrään perustuvat verot. Liikevaihtotietoja ei ole saatavilla kasvinviljely ja kotieläin- ja riistataloudesta (TOL 01) eikä rahoitus- ja vakuutustoiminnasta (TOL K). Alueellisen yritystoimintatilaston tietoja julkaistaan vuosittain joulukuussa.
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot sisältävät palkkausmenot, ostetut palvelut, muut käyttömenot sekä investointi- ja hankintamenot. Tutkimus- ja kehittämistoiminnalla tarkoitetaan yleisesti luovaa ja systemaattista toimintaa tiedon lisäämiseksi ja tiedon käyttämistä uusiin sovelluksiin. Tavoitteena on jotakin oleellisesti uutta. Tutkimus- ja kehittämistoimintaan sisällytetään perustutkimus, soveltava tutkimus sekä kehittämistyö (joka täyttää edellä mainitut kriteerit). Julkistamisajankohta on tilastovuotta seuraava lokakuu.


