Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content

Iijoen Haapakoskelle rakennetaan Suomen ensimmäinen smolttien alasvaellusväylä

Lehdistötiedote 9.11.2020

Smolttien ohjausaita, kaksi nuolta vedenpinnassa, taustalla pato
Kuva: Pohjois-Pohjanmaan liitto. Smolttien alasvaellusväylä rakennetaan turbiinien ja ohijuoksutusluukkujen väliselle alueelle. Nuolet kuvaavat smolttien toivottua kulkureittiä.

Lohikalojen alasvaelluksen turvaamiseksi käynnistyy marraskuussa yli 1,5 miljoonan euron rakennusurakka Iijoen Haapakoskella.   

Alasvaellusväylän rakentaminen on loistava esimerkki siitä, mitä laajalla yhteistyöllä on mahdollista toteuttaa. Tämän projektin myötä saamme arvokasta tietoa ja kokemuksia, joita voimme hyödyntää tulevissa hankkeissamme”, kertoo toimitusjohtaja Jani Pulli PVO-Vesivoima Oy:stä.

Smolttien alasvaellusväylä ja kiinniottolaite koostuvat voimalaitoksen yläkanavan puolelle ulottuvasta suppilosta, suppiloon sijoitetuista välppärakenteista, kahdesta kiinniottohäkistä sekä kahdesta putkesta, halkaisija molemmissa 1 m. Lyhyempi putki toimii veden purkuputkena tarpeen mukaan. Pidempi putki, 130 m, kulkee padon alapuolisen kannaksen kautta voimalaitoksen alakanavaan. Tätä putkea pitkin kalat pääsevät vaeltamaan, mikäli niitä ei oteta kiinni tutkimuksia tai ylisiirtoja varten. Alasvaellusväylää käytetään 1–3 m3/s virtaamalla.

”Iijoella tavoitellaan Vesistövision 2030 mukaisesti lohikalojen luontaisen elinkierron palauttamista. Smolttien alasvaelluksen onnistuminen on yksi keskeisimmistä elementeistä tässä kokonaisuudessa. Vuonna 2019 Haapakoskelle asennettiin smolttien ohjausaita. Nyt rakennettava alasvaellusväylä täydentää kokonaisuuden ja mahdollistaa kalojen vaelluksen”, toteaa Iijoen vaelluskalahankkeen 2020–2022 projektipäällikkö Mirko Laakkonen Pohjois-Pohjanmaan liitosta.

Alasvaellusväylän rakennusurakoitsijaksi valikoitui tarjouskilpailun myötä OMP-Konepaja Oy. Rakennuttamiskonsulttina toimii CC Control Oy. Väylän on suunnitellut Sweco Rakennetekniikka Oy. Rakennusurakka valmistuu vuoden 2021 aikana.

”On hienoa päästä rakentamaan Suomen ensimmäinen smolttien alasvaellusväylä. Hankkeeseen sisältyy myös kalojen kiinniottolaitteen konepajasuunnittelu, valmistus ja asennus. Meillä on vahva osaaminen vastaavista projekteista”, kertoo toimitusjohtaja Vesa Korkiakoski OMP-Konepaja Oy:stä.

Iloiset ilmeet, allekirjoitus käynnissä
Kuva: PVO Vesivoima Oy. PVO-Vesivoima Oy ja OMP-Konepaja Oy allekirjoittivat urakkasopimuksen Haapakosken alasvaellusväylän rakentamisesta 6.11.2020. Eturivissä vasemmalta lukien: toimitusjohtaja Vesa Korkiakoski OMP-Konepaja Oy ja toimitusjohtaja Jani Pulli PVO-Vesivoima Oy. Takarivissä vasemmalta lukien: projektipäällikkö Jani Ahola OMP-Konepaja Oy ja projektipäällikkö Jyrki Salo PVO-Vesivoima Oy.

Alasvaellusväylän rakentaminen on osa Iijoen vaelluskalahanketta 2020–2022. Hankkeen muita toimenpiteitä ovat mm. lohikalojen ylisiirrot ja seuranta sekä pienpoikasten istuttaminen. Hanketta toteuttavat PVO-Vesivoima Oy, Lapin ELY-keskus, maa- ja metsätalousministeriö, Ii, Oulu, Pudasjärvi, Taivalkoski, Kuusamo, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Iijoen kalatalousalue, Metsähallitus, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus sekä Luonnonvarakeskus. Hanketta koordinoi Pohjois-Pohjanmaan liitto. Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 2,2 miljoonaa euroa.

Hanke on saanut rahoitusta maa- ja metsätalousministeriön NOUSU-ohjelmasta, jossa parannetaan vaelluskalojen elinolosuhteita ja pyritään palauttamaan vaelluskalakantojen luontaista lisääntymistä Suomen virtavesissä.

Lisätiedot:

Projektipäällikkö Mirko Laakkonen, Iijoen vaelluskalahanke 2020–2022, Pohjois-Pohjanmaan liitto, puh. 040 685 4036, mirko.laakkonen(at)pohjois-pohjanmaa.fi

Toimitusjohtaja Jani Pulli, PVO-Vesivoima Oy, puh: 050 386 2680, jani.pulli(at)pvo.fi