Valtionosuudet vuonna 2026
Tarkastelu perustuu pääosin Valtiovarainministeriön 12.12.2025 julkaisemiin lopullisiin valtionosuuksien laskentatietoihin vuodelle 2026. Verotuloihin perustuva valtionosuuden tasauslaskelma on laskettu Verohallinnon vuoden 2024 lopullisen maksuunpanotiedon perusteella. Tässä esityksessä laskennallisten tekijöiden perusteella määräytyvä valtionosuus on laskettu siten, että omarahoitusosuuden jälkeinen valtionosuus jaetaan kunkin laskennallisen tekijän kustannusten suhteessa. OKM:n vuoden 2026 valtionosuustiedot perustuvat OPH:n raporttiin 18.12.2025.
Valtiolta kuntiin siirtyneiden TE-palvelujen rahoitus
Vuonna 2025 TE-palveluiden rahoituksesta 50% määräytyi arvioitujen kustannusten ja 50% laskennallisten kustannusten perusteella. Laskennalliset kustannukset muodostuvat 18–64-vuotiaiden, työttömien, työssä olevien ja vieraskielisten määrien perusteella. Rahoituksen jako puoleksi arvioitujen kustannusten ja puoleksi laskennallisten kustannusten mukaan on otettu huomioon valtionosuuksien vähennyksissä ja lisäyksissä. Vuonna 2026 rahoitus määräytyy siten, että 25% perustuu kunnittaisiin arvioituihin kustannuksiin ja 75% laskennallisiin kustannuksiin.
Voit avata raportin suuremmaksi ’Avaa raportti’ -painikkeesta. Pääset vaihtamaan sivua kuvion alalaidassa keskellä olevan sivuvalikon avulla (nuolenkärjet eteen ja taaksepäin). Kuvioissa on aluevalintamahdollisuuksia ja muuta responsiivisuutta. Taulukossa maakunnan nimen edessä olevaa ruutua (plus-merkki) painamalla avautuvat kyseisen maakunnan kunnat. Kunnat saa piiloon painamalla maakunnan edessä olevaa ruutua (nyt miinus- merkki) uudelleen. Kokeile rohkeasti eri valintoja, esitys ei mene rikki.
Valtionosuusuudistus 2023–2025 (ei toteutunut)
Lisätietoja voi kysyä ja kehitysehdotuksia antaa ottamalla yhteyttä:
Erityisasiantuntija, tutkimus ja kehittäminen Ari Näpänkangas, puhelin 050-433 3950
Liiton sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@pohjois-pohjanmaa.fi.


